
Nyt suu poikki nillittäjät. Pelin henki viisuissa ja säännöt superfinaaleineen olivat alusta alkaen selvät kaikille asiaan vähänkään perehtyneille. Superifinaalissa Eläkeläiset sai enemmän ääniä kuin ekalla kierroksella – kiitokset siitä. Superin äänestyksen hävisimme jotakuinkin 80 000 – 20 000. Jäikö ala-asteen matematiikan tunti väliin? Hä? (Viralliset tulokset YLE:n sivuilla).
Yhtyeemme jatkaa kohellustaan tuttuun malliin ja tuottaa humpan ystäville taatusti ja ilman takuita ihan yllin ja kyllin onnen, surkeuden ja riemun hetkiä vastaisuudessakin – ilman euroviisuja ja lööppijulkisuuttakin. Eiköhän me tuota viisufanien mielenrauhaa sorkittu jo aivan tarpeeksi.
Ja mitä Marcon puheisiin tulee niin eihän tuo sen kummempaa läppää ollut. Satunnaiset yleisön edustajat saavat keikoilla tuplasti pahempaa bändiltä – ja humppabändi yleisöltä. Ettei Marco olisi kuitenkin ollut koko hommassa eniten bändimme perustaajuudella?
Ja Kuunkuiskaajat – neidothan vannovat vanhan suomalaisen iskelmän nimeen ja ovat kiertäneet mm. Saksassa ihan reppu selässä -periaatteella myös humpan ilosanomaa levittämässä. Ja Työlki ellää -kappale on ihan selkeä humppa. Kuiskikset vaan kustomoivat sitä perusmallia hieman eri suuntaan kuin Elkarit. Eiks jeh?
Kyllä se niin on, että hyvisten puoli voitti!

PS: Ja älkää nyt uskoko noita lööppilehtiä. Elkareiden crew tohelsi itsensä virallisille jatkoille ex-tempore ja bändi meni muualle ennakkosuunnitelmien mukaan paitsi ne Love Hotelliin halukkaat joiden mukaan ottamiseen ei henkilökunnan miesvahvuus ja kalusto riittänyt. Ensi kerralla kottikärryt matkaan. Voittajien kanssa juhlistimme jatkojen etkoja hotlan alabaarissa hillityn iloisesti mutta semmoisestahan ei lööppejä revitä.
PS 2 (lisätty 3.2.2010): Ajankohtainen kakkonen seurasi finaalitunnelmia ja ohjelma on katsottavissa YLE:n Areenalla (41 min. kohdalta eteenpäin – mediamaksun vastustajat voivat jättää katsomatta ja odottaa suosiolla YouTube-rippausta)
Asiallista tekstiä. Niin se vain meni, että kaksi muuta ehdokasta sai enemmän ääniä kuin Eläkeläiset, ei se muuksi muutu. Lopetetaan todellakin se lapsellinen nillitys ja jatketaan humpasta nauttimista!
Hyvä Pena, humppatotuus julki! Voitko laittaa vielä virallisen tiedotteen siitä, että Eläkeläisillä on oikeasti tekoparrat ja pilailusilmälasit 🙂
Juu, ja viinapulloissa vihkivettä!
Hyvin sanottu. Näin Penan halailevan voittajia mainitussa hotellin aulabaarissa. Kysykää juorutoimittajat multa. Minä muistan.
Helvata, humppa oli hyvä. Ei vaan piisannu. Lissää humppaa.
Alkaa tappion katkera kalkki jo kadota kitalaesta 🙂 Kuiskailijat on kyllä jees, onneksi sentään ne!
Siltikin vähän vielä…. No jos Tulisuudelmassa sitten vääntäis kakat housuun ja koittais taas nauttia olostaan! Vi ses!
No saakeli saitte ylipuhuttua mutta ite oltiin kyllä hyviksiä,eiks jeah?
Eläkeläiset kummiskin voitti varsinaisen finaalin, niinhän tuo rölli-bändikin euroviisuihin pääsi…
Tämä hyperfinaali pilaa mahikset kaikilta mitkä poikkeaa tavismarttojen mausta!
Hyvin ukot veti vaikkei kirkkainta mitalia tullutkaan! Humpataan, kun tavataan! 🙂
Hienosti Eläkeläiset hoiti hommansa, vaikkei tällä kertaa natsannutkaan. Eikun surut pois ja kukka rintaan! Kyllä humppa huolet karkoittaa!
Alkaahan tässä pikku hiljaa helpottaa, mutta kaikille Eläkeläisten ystäville ei vielä päivä paista. Etenkään korkeassa asemassa oleville: http://www.youtube.com/watch?v=0C0ZURHsRYk