Tämä on Eläkeläisten videojoulukalenteri. YouTubessa olevat videot pääsee näkemään vain jos tietää videoon johtavan linkin. Linkit julkaistaan täällä humppasivuilla päivittäin aamusella. Julkaistua linkkiä toki saa ja kannattaa levittää kaikkialle jos ilkeää.
Vuoden toisiksi viimeinen kalenteriluukku on tuoretta materiaalia syksyiseltä tavastia-klubin keikalta. Keikkahan tallennettiin usealla kameralla mutta kuinkas sattuikaan niin juuri kameraryhmän ”kahvi”tauon aikana Onni päätti toimittaa herra Lampun urut urkujen taivaaseen. Onneksi kuvaskalustomme vakiotoljottaja Tomi Yli-Dokari oli valppaana paikalla joten nyt koko kansa pääsee näkemään mitä tapahtui Haulikkohumpan aikana.
Kuvanauhan alussa nähdään kyseinen soittopeli ehjänä ja sen ylpeä edustaja klubin takatiloissa hyvissä ajoin ennen äänenpaineentarkistusrituaaleja. Arvostamme Lampun esimerkillistä toimintaa. Miekkonen otti yhteyttä yli puoli vuotta ennen keikkaa ja kyseli josko olisi mahdollista saada rakkaalle Yamahalle tyylikäs pamautus urkujen tuonpuoleiseen semmoisessa tilaisuudessa jonne hänkin pääsisi paikalle. Ja sehän passasi. Tarpeettomien kosketinsoitinten omistajien kannattaisi ottaa mallia.
Katso Tomi Yli-D:n Yamaha ei pamaha – video tästä, tästä ja tästä.