Eläkeläiset-yhtye

Soittajat

Onni Waris, urut ja laulu

Yhtyeen musiikillinen ja henkinen johtaja jonka sana on laki. Onnin virtuoosimaisessa käsittelyssä on soitin kuin soitin sulaa vahaa. Laulajana herkkä ja tunteikas.

Martti Waris, basso ja laulu

Orkesterin musiikillinen tukiranka. Ilman Martin basson pompottelua ei humppa soi ja tunnelma on kellarin katossa. Väkevä tulkitsija, jonka lauluäänen tunnistaa jo kaukaa.

Kristian Voutilainen, rummut ja laulu

Punakka ja pönäkkä tanakan kompin taitaja. Herkän äänensä ansiosta yhtyeen balladispesialisti. Tarvittaessa myös tuuraa Marttia basson varressa.

Lassi Kinnunen, haitari ja laulu

Yhtyeen karvaisin ja kovaäänisin veikko. Briljantti haitaritaituri ja muutenkin mainio seuraihminen. Lassin lauluääni on kaunis, kuulas ja kantava.

Petteri Halonen, urut, kitara ja laulu

Humppapumpun uusin tulokas. Petterin raju mutta miellyttävä käytös hurmaa niin talossa kuin puutarhassa. Unissakävelyn ja poliisin ystävä.

Tekniikan väkeä

Pekka Jokinen, grafiikka, krääsä ja logistiset palvelut

Yhtyeen virallinen taiteilija. Piirtää tikku-ukkoja ja tekee joskus humppavideoita. Reissuilla myy ihmisille levyjä ja itse tekemiään humppa-tuotteita. Rahastaa yleisön lisäksi keikkajärjestäjät jos Ilmari ei ole matkassa.

Ilmari Koivuluhta, äänenpaine ja huolinta evp.

Äänentoiston ja u-käännöstenn elävä legenda. Hoitelee reissuilla ollessaan myös huvijärjestäjien kiristyksen ja uhkailun. Kova pitämään jöötä ja vieläpä varsin kovalla äänellä.

Karzan Kaartinen, äänenpaine ja huolinta

Tekniikan tuoreita veteraaneja ja Ilmarin korvike numero yksi. Tarkkakorvainen ja rauhallinen kaveri. Kova nukkumaan ja syömään.

V. Salainen, huolinta

Ilmarin Korvike numero kaksi kuljettaa yhtyettä valon nopeudella ympäri Eurooppaa. Rauhallinen viihdemies toteuttaa innostuessaan talon kuumimmat tanssikoreografiat.

Kaino Liimatainen, huolinta
Teiden ritari kotimaisilla keikkareissuilla.

Sakari Kuvaja, äänenpaine, pommit ja valot
Sakari on mukana reissussa aina kun Sakaria tarvitaan.

Varamiehet ja varhaiseläkeläiset

Petteri Terävä, kitara ja laulu
Petteri esiintyy yhä äänilevyillä, mutta poistui vakituisesta kiertuemiehityksestä jo 1994.

Tapio Santaharju, rummut ja laulu
Soitteli yhtyeessä vuodet 1994-6 ja useaan otteeseen myös myöhemmin.

Tapani Vänskä, basso ja laulu
Martin korvike soittelee sujuvasti jalat pöydällä ja hosuu nestemäisten aineiden kanssa instrumenttiaan säästämättä

Keijo Tirkkonen, mandoliini ja laulu
Keijo esiiintyi hirvittävässä E2-sekoilukokoonpanossa 1997

Johannes Peura, kellopeli ja laulu
Johannes esiintyi hirvittävässä E2-sekoilukokoonpanossa 1997

Sakari Liimatainen, rummut ja laulu
Sakari kierteli keskieuroopassa yhden reissun verran vuonna 2000

Tuomas Vihro , banjo ja laulu
Tuomas esiintyi yhtyeen riveissä satunnaiskokoonpanojen kauhukesänä joskus 2000-luvulla.